006 - itsetuhoisuus ?

Venaillessa bussia yksi ilta pysäkillä, kattelin kun autot meni läheisessä risteyksessä. Kaikki sutivat.
Ja toi sai mut ajattelemaan, että jos käden heilauttamisen sijasta astuisinkin bussin alle - se ei ehtisi jarruttamaan. Ja tiellä jossa mennään kuuttakymppiä, linja-auto melko varmasti musertaisi näinkin pienen ihmisen.

Itsemurha on sellanen juttu, mitä mietin ehkä turhankin usein. Melko kaukaisen yrityksen jälkeen sekin tuntuu toivottomalta. Ihmisen pitää olla helvetin toivoton jos ei onnistu edes itseään tappamaan.
Lääkkeet eivät tosin ole varmin keino. Nykyään oon miettinyt, että jos tapan itseni niin hyppään jonkun ison liikkuvan alle. Vaikka bussin, mielummin junan.

Kuolema ei oikeastaan pelota mua. Sen jälkeen ei voi enää voivotella eikä katua. Sen jälkeen kaikki on vaan ohi - eikä se tavallaan ole ratkaisu mihinkään. Ei ongelmat kuolemalla ratkea, huono olo vaan siirtyy ihmisille jotka välitti. Vaikka toisaalta, sitä ei sitten ole enää itse suremassa. eikä mulla oikeastaan ole niitä välittäviä ihmisiä. Isä ja poikaystävä, kaikki kaverit oon menettänyt. 

005

Viikko on mennyt hyvin.
Niin hyvin, että osasin ennustaa mielialan romahtavan hetkellä minä hyvänsä.

Eilinen oli upea päivä. Kävin yhden kaverin luona, jonka kanssa ollaan joskus oltu tosi läheisiä ja juteltiin monta tuntia kaikkea. Vaikka sitä yhteistä aaltopituutta ei enää olekkaan niin paljoaa, niin kivaa oli silti. Tän jälkeen kävin kullalla kääntymässä, melko samoilla huudeilla kun asuu. Häärättiin kaikkea melko normaalia, kattelin pelaamista, pussailtiin ja kaikkea.
Herra asuu edelleen vanhemmillaan ja kun äiti tuli kotiin, ei läheisyys enää maistunutkaan .. ja se tuntu pahalta. Vaikka kyllä tiedän että se on eri juttu, mutta äh. Tulee hirveän ei-haluttu olo jos ei voida edes pussailla kun äiti on samassa asunnossa - seinien takana. Pelkään muutenkin kauheasti etten riitä tai ole tarpeeksi. Jos omaa tyttöystävä ei kelpaa, niin helpostihan sitä hellyyttä muiltakin saa :--( ainakin ton näkönen äijä.

Inhottaa. W on kaikkea -siis kaikkea- mistä olen uskaltanut haaveilla; pitkä, hyväkroppainen, hauska, turvallinen, rauhallinen, aikuismainen, uniikki, järkeä käyttävä ja luotettava. Viimeksi mainitussa on vain se ongelma, että en voi tosiaankaan takoa päähäni riittäväni. Miksi riittäisin, kun en muillekkaan ollut tarpeeksi? Ollaan puhuttu tästä paljon, ja tuntuu pahalta kun toinen vakuuttaa käsi sydämellä ettei tekisi mitään mutten voi uskoa sitä.
Monta kertaa aikasemmin petettynä tiedän, että en kestä sitä enää. Ainakaan nyt kun tunteet on syvempiä kun koskaan.

Tämä päivä on mennyt lähinnä itsesäälissä rypien. Mulla on ihan kauhea olo itestäni. Näytän kauhealta, mun pitää muuttua. Pitää laihtua, kasvattaa hiuksia ja kynsiä. Laihtua pitää ainakin. Ja pitää paha olo sisällä paremmin. Uudet piilolinssit hommasin juuri - vielä lisää vaatteita ja hiukan meikkejä.
Pitää muokata tätä kiiltokuvaa.

Onneksi isä lupautui tänään maksamaan mun kuntosalikäynnit.

Toisaalta toi laihduttaminen pelottaa mua. Oon just saanut bulimian ravisteltua irti, ja pari kuukautta terveemmällä suhtautumisella ruokaan on ollut kevyemmän tuntuisia henkisesti. Fyysiset kilot tulivat jo bulimareksian muuttuessa bulimiaksi. D: Laihdutuksen suhteen en vaan osaa ajatella ''hiljaa hyvä tulee'' tai mitään.

004

Vaikka aamulla jännittikin hurjasti, niin koulussa meni ihan hyvin. (: 3 tuntia yläasteella, 2 lukiolla ja viimeinen tunti lääkärissä. Sen jälkeen vaan oleiltiin W:n kanssa, syötiin, köllittiin ja pussailtiin. Pohdittiin myös hiukan tätä vaavi-asiaa .. Jännittäminen jatkuu, parin viikon päästä saan varman tiedon onko pullat uunissa vai ei.

...eheheh.
Siitähän vasta riemu ratkeaisikin koulussa, jos kävelisin vatta pystyssä kevään. Mutta toisaalta jos pitäisin sen pikkusen, niin se syntyisi just sopivasti elo - syyskuussa, eli menisi välivuosi opiskelujen kanssa nappiin. Ei mua sinänsä teiniäiteys pelota, vaikka en kyllä lasta tahdokkaan. Enkä pysty tekemään aborttia.
Let's hope that it's going to be a minus.

003

Koulu alkaa tasan 8 tunnin päästä ja mua jännittää niin paljon että taidan oksentaa

taas kohta. Vaikka mulla on yksi oikea kaverikin, niin ahdistaa se kaikki pinnallinen paska.

En tahtoisi puhua kellekkään. Lähes kaikki jotka nykyään on mukavia,

ovat kuitenkin ennen kaataneet paskaa niskaan - ja sitähän suurin osa tekee edelleen.

entahdoentahtoentahdoentahdoentahdo

ja ah tosiaan - olen ehkä raskaana.
Huomenna on eka neuvola, tai joku semmonen..

002

Jäin tänään kotiin, kuin eilenkin. Tekosyynä tälläkertaa oksennustauti, vaikka oikeasti syy on koulupelko ja siitä aiheutuva henkinen morkkis. Oikeastikin olen kyllä oksentanut - eilen aamulla eteisen matolle kun jännitti lähteä kouluun..
On tullut siis lähinnä makoiltua ja katseltua South Parkia. Olen myös kattonut vaatteet ja kaikki kamat huomiseksi, sillä huomenna olen ''terve''. Tahdon nähdä kultin, kun ei olla nähty etten 'tartuta' sitä. :<

Tä aivojen sulattaminen kotona ilman stressiä on tehnyt ihan hyvää. Ainoa asia joka oikeastaan tuntuu pahalta on se, kun tietää että huomenna tuntuu pahalta. :D Koulupäivän jälkeen ei voi tuntua hyvältä. Ei ole koskaan tuntunut, ei ole kivaa pidättää itkua kuutta tuntia. Onneksi toi rakkauspakkaus tulee käymään. siis jos ei keksi parempaa tekemistä kun tyttöystävän nassun kattominen. vaikka eihän se kummankaan vika ole jos tulee joku yllättävä työjuttu .. silti

001 - start

Olen miettinyt jo pidemmän aikaa tämmöisen blogin aloittamista. Tarvitsen paikan jonne itkeä ja valittaa, kun muille näytettävä kiiltokuvapersoona onkin alkanut sortumaan. Kirjoitan täysin anonyymisti, enkä sinänsä välitä saanko lukijoita vaiko en, vaikka kohtalontoverit ja vertaistuki olisivatkin jees.

Itsestäni voisin kertoa sen verran, että olen aina ollut hieman erilainen lapsi. Kun me muutettiin Hollannista Suomeen ja esikoulun oli vaikeaa saada kavereita, ja kun niitä lopulta sai suhteet rapistuivat varsinaisen koulun alkaessa. Pääasiassa kiusaaminen jäikin tuohon; yksin jättämiseen, mutta olen saanut kokea myös fyysistä koulukiusaamista. Pahimmillaan se taisi olla viime syksynä, kun sain joka pahasen päivä pelätä saavani nokkiini.. Nykyään vaan huoritellaan. Onneksi.

Alotin myös psykologikäynnit vasta vuoden 2011 keskivaiheilla ja jonkun aikaa ollessani pompoteltavana eri hoitajilla lopetin hoidot omasta tahdostani, kun sosiaalitoimi astui mukaan.

Olen seurustellut viidesti - kerran tytön kanssa, kolmesti pojan ja nyt on menossa viides suhde maailman ihanimman miehenalun kanssa. Aikaisemmissa suhteissa oli kaikenmaailman säätöä, vitsillä seurustelua ja painostamista. Nykynen suhde menee kuitenkin hyvin, herra on kiinnostunut auttamaan kiusaamisen ja kaiken suhteen.

En kuitenkaan viitsi enää vuotaa pelkästään poikaystävälle, psykolle en tahdo eikä ystäviä ole.

Siksi tein blogin.